Uutisarkisto
3.1.2017 Tervetuloa uudet asukkaat!
Uusi vuosi on käynnistynyt ja PSOASin asuntoihin muuttanut taas paljon uusia asukkaita. Haluamme toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi asumaan kaltaistenne keskuudessa!
Vuokrasuhteen alkaessa kannattaa vilkaista asumisopastamme, josta löytyy hyviä vinkkejä niin juuri sisään muuttaneelle kuin jo pidempään asuneellekin. Mikäli mieltäsi askarruttaa kysymys, johon ei löydy vastausta nettisivuilta, kannattaa kääntyä joko asuntotoimiston tai alueen isännöitsijän puoleen. Yhteystietoja löydät täältä.
Toivotamme niin uusille kuin vanhoillekin asukkaille oikein hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta!
22.12.2016 Joulunajan poikkeava aukioloaika
Perjantaina 23.12. ja maanantaina Tapaninpäivänä 26.12. on asuntotoimisto suljettu.
22.12.2016 PSOAS jatkaa neljännen vuoden nykyisellä vuokratasolla
Talousarviomme vuodelle 2017 on valmistunut ja hyväksytty säätiön valtuuskunnassa. Tarkan taloudenpidon, matalan korkotason ja hyvän käyttöasteen ansiosta pystymme jatkamaan jo neljännen vuoden nykyisellä vuokratasolla. Myös asukkaiden rooli taloudenpidossa on merkittävä, sillä sähkö ja vesi muodostavat ison osan PSOASin kustannuksista. Valtakunnallisessa vertailussa PSOASin sähkön- ja vedenkulutus ovat erittäin kilpailukykyisellä tasolla ja siitä kiitos kuuluu jälleen kerran teille asukkaamme.
PSOAS toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta!

16.12.2016 Peruutuspaikkajako tiistaina 20.12.
Tammikuun alussa vapautuvat asunnot (peruutuspaikat) jaetaan puhelimitse numerosta 08 3173110 tiistaina 20.12. klo 8.00 alkaen. Tarjolla olevat asunnot julkaistaan maanantaina 19.12. klo 16 täällä.

9.12.2016 Vaikuta Kaijonharjun tulevaisuuteen ja osallistu Kaijonharjun asukaskyselyyn
Tulevaisuuden Kaijonharjun suunnittelua ollaan käynnistämässä asukaskyselyn ja kansainvälisen EUROPAN 14 –kilpailun pohjalta.
Osallistu asukaskyselyyn Kaijonharju-yliopisto alueen asukkailta, opiskelijoilta, alueen toimijoilta, alueen käyttäjiltä ja muilta alueesta kiinnostuneilta halutaan tietoa, ideoita ja ajatuksia alueen kehittämiseksi tulevaisuudessa. Tulevaisuuden Kaijonharju -asukaskysely on auki v. 2016 loppuun ja yhteenveto julkaistaan tammikuussa 2017. Linkki: Tulevaisuuden Kaijonharju –asukaskysely http://query.eharava.fi/1872
EUROPAN 14 –kilpailun kohteeksi on valittu Oulusta Kaijonharju. Kilpailualue on Oulun yliopiston sisäänkäyntialueelta, PSOAS:n opiskelija-asuntoalueen läpi ja Kaijonharjun liikekeskukseen saakka. Kilpailussa tutkitaan myös alueen liittymiä muuhun lähiympäristöön. Tavoitteena on muodostaa pitkän tähtäimen visio ja pohja yleissuunnitelmalle Kaijonharjun keskuksen uudistamiseksi ja laajentamiseksi yliopistokampuksen kanssa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi alueen arvot huomioiden.
Kilpailuaika on 13.2.-30.6.2017 ja kilpailun tulokset julkaistaan 4.12.2017. Kilpailutyöt tulevat nähtäville ja kommenteille syksyllä 2017.
Lue lisää Kaijonharjun nettisivuilta: www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/kaijonharju
Lisätietoa: Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitusarkkitehti Eini Vasu p. 044 703 2402, eini.vasu@nullouka.fi
2.12.2016 Hyvää itsenäisyyspäivää!

Palvelutoimistomme on avoinna maanantaina 5.12. klo 9 – 14, tiistaina 6.12. suljettu.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
24.11.2016 Pikkuisen pikkujouluista asiaa
Leena Neuvonen aloitti PSOASin uutena kiinteistöpäällikkönä syyskuussa.
Tässä Leenan terveiset pikkujoulujuhlijoille: Bileet

23.11.2016 Peruutuspaikkajako to 24.11. klo 8
Joulukuun alussa vapautuvat peruutuspaikat jaetaan puhelimitse numerosta 08 317 3110 torstaina 24.11. klo 8.00. Tarjolla olevat asunnot julkaistaan keskiviikkona 23.11. klo 16 täällä.
