Uutisarkisto
22.3.2017 Huhtikuun peruutuspaikkajako maanantaina 27.3.

Huhtikuun alussa vapautuvat asunnot (peruutuspaikat) jaetaan puhelimitse numerosta 08 3173110 maanantaina 27.3. klo 8.00 alkaen. Tarjolla olevat asunnot julkaistaan perjantaina 24.3. klo 16 täällä.
23.2.2017 Opiskelijoiden asumistuen muutokset
Opintotuen asumislisä lakkautetaan 1.8.2017 alkaen ja samalla opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin. Olemme saaneet muutoksen vaikutuksista runsaasti kyselyjä erityisesti kaverin kanssa yhteisellä vuokrasopimuksella asuvilta asukkailtamme. Tämänhetkisen tiedon mukaan yhteissopimuksella asuvat henkilöt tulkittaisiin jatkossa automaattisesti samaan ruokakuntaan kuuluviksi ja näin ollen asuinkaverin tulot vaikuttaisivat myös toiselle osapuolelle maksettavaan tukeen.
Opiskelija-asuntosäätiöt selvittävät parasta aikaa muutoksen vaikutuksia ja sen mahdollisesti vaatimia toimintatapojen muutoksia edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestönsä SOA ry:n kautta. Valitettavasti asia on vielä keskeneräinen eikä kaikkiin kysymyksiin ole vielä vastauksia. Tavoitteena on löytää opiskelijoiden kannalta parhaat mahdolliset ratkaisut mahdollisimman pian.
Tiedotamme aiheesta lisää sitä mukaa, kun asioita varmistuu.
Ystävällisin terveisin, PSOAS
22.2.2017 Peruutuspaikkajako siirretty torstaille 23.2.
Maaliskuun alussa vapautuvat asunnot (peruutuspaikat) jaetaan puhelimitse numerosta 08 3173110 torstaina 23.2. klo 8.00 alkaen. Peruutuspaikkajakoa jouduttiin siirtämään vuorokaudella keskiviikkoaamuna esiintyneiden lähiverkko-ongelmien vuoksi. Pahoittelemme ongelmasta aiheutunutta haittaa.
Tarjolla olevat asunnot julkaistaan tiistaina 22.2. klo 16 täällä.

15.2.2017 Osallistu PSOASin kuvakämppänjään!
PSOASin kuvakämppänjä on parhaillaan käynnissä – nyt jo kolmantena vuonna peräkkäin. Lähetä meille kuvia asunnostasi ja voit voittaa 200 euron lahjakortin MIA Design -sisustusliikkeeseen. Tarkempia tietoja kampanjasta löytyy osoitteesta www.psoas.fi/kuvakamppanja
Kilpailuaika on 8.2.-5.3.2017. Mitä pikemmin osallistut, sitä kauemmin kuvasi ehtivät olla äänestettävänä ja sitä paremmat ovat voittomahdollisuutesi.
Tervetuloa kisaamaan!

14.2.2017 PSOASin väki toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille!

24.1.2017 Peruutuspaikkajako keskiviikkona 25.1.
Helmikuun alussa vapautuvat asunnot (peruutuspaikat) jaetaan puhelimitse numerosta 08 3173110 keskiviikkona 25.1. klo 8.00 alkaen.
Tarjolla olevat asunnot julkaistaan tiistaina 24.1. klo 16 täällä.

19.1.2017 Asiaa vuokrantarkistuksista ja maksulomakkeista
Vuotuinen vuokrantarkistusajankohta on taas lähestymässä. Kuten aiemmin uutisoimme, voimme ilolla todeta vuonna 2014 voimaan tulleen vuokratason säilyvän ennallaan myös vuonna 2017.
Koska vuokria ei koroteta 1.3.2017 alkaen, emme turhaan lähetä asukkaille uusia vuokranmaksulomakkeita. Mikäli vuokrasuhteessasi tai siihen liittyvissä maksullisissa palveluissa ei ole tapahtunut muutoksia, voit jatkaa vuokran maksamista nykyisillä tiedoilla myös helmikuun jälkeen. Mikäli jostain syystä kuitenkin tarvitset uuden vuokranmaksulomakkeen, voit pyytää sellaista asuntotoimistostamme osoitteesta asuntotoimisto@nullpsoas.fi.
4.1.2017 Loppiaisen poikkeavat aukioloajat
Loppiaisen poikkeavat aukioloajat:
Torstaina 5.1. 9-14 Perjantaina 6.1. suljettu
Toimistomme on jälleen normaalisti avoinna maanantaina 9.1.

