2.1.2019 PSOASin vuokria ei koroteta vuonna 2019
PSOASin vuokrat säilyvät ennallaan myös 1.3.2019 tapahtuvan vuokrantarkistuksen jälkeen. Vaikka yleistä kustannuskehitystä mittaava elinkustannusindeksi on noussut vuodessa noin 1,5 % ja kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi hieman yli 2 %, olemme tarkalla taloudenpidolla ja matalien korkojen tukemana onnistuneet pitämään kokonaiskulumme tasolla, joka mahdollistaa vuokrien säilyttämisen vuoden 2018 tasolla myös vuonna 2019.
Mikäli maksullisissa palveluvarauksissasi (esimerkiksi parkkipaikka) ei tapahdu muutoksia ennen vuokrantarkistusajankohtaa, voit jatkaa vuokranmaksua nykyisillä tiedoilla myös ensi vuonna. Kustannusten ja ympäristön säästämiseksi lähetämme uudet vuokranmaksulomakkeet vain pyydettäessä.

← Takaisin
