9.1.2014 Domus Botnican perusparantamisen harjannostajaiset pidetään 10.1.2014
Ylioppilasasuntola Domus Botnican rakentamiseen tarvittavien varojen keräämiseksi käynnistettiin vuonna 1954 mittava keräyshanke ”Operaatio Lohkare” tunnuksella ’Kipinästä tuli syttyy, lohkareesta yliopisto’. Nyt 60 vuotta myöhemmin vietetään Domus Botnican perusparantamisen harjannostajaisia.
Perusparantamisen yhteydessä löytyi Domus Botnican vihkiäisissä vuonna 1959 rakenteisiin piilotettu lieriö. Vihkiessään Domus Botnican tarkoitukseensa 1. helmikuuta 1959 lausui piispa Heliövaara seuraavaa: ”Domus Botnica on ensimmäinen pysyvä rakennus, joka edeltää Oulun yliopiston sijoittumista paikkakunnalle. Kun tätä taloa suunniteltiin oli yliopisto vielä rakentamatta. Päämäärä, jonka hyväksi tehtiin työtä oli kuitenkin selvänä”.
Lieriön sisältö paljastuu harjannostajaistilaisuudessa.
Domus Botnican perusparannuksen pääurakoitsijana toimii Hartela-Forum ja pääarkkitehtina Jorma Teppo. Talon kahdeksankerroksiseen osaan tulee yhteensä 32 asuntoa: 2 yksiötä, 14 kaksiota ja 16 kolmiota kimppa-asukkaille. Lisäksi talon liikesiipi on purettu ja siihen rakennetaan aivan uusia asuntoja opiskelijoille. Uuteen kaksikerroksiseen siipirakennukseen tulee 16 yksiötä ja 4 kaksiota. Domus Botnican perusparannus valmistuu arviolta syksyllä 2014.

← Takaisin
